Paha vai voimaton?

KRISTIKUNTAA PITÄÄ JÄRKYTTÄÄ SILLOIN TÄLLÖIN.

Paitsi että sellainen tuo asianosaiselle taattua julkisuutta, hengellisten mannerlaattojen järisyttely tekee hyvää kaikille uskomuksiinsa kivettyneille. Ja jos tuolla ylhäällä ylipäänsä on joku, hänen olemiseensa 1990-luvun teologien mielipiteet vaikuttavat yhtä vähän kuin piruetti coriolis-voimaan tai shampanjavispilä ihmisoikeuksiin. Siksi liputan avoimen keskustelun puolesta, tuskin siitä mitään harmia koituu.

Pari vuotta sitten pastori Reijo Liimatainen esitti kirjassaan ajatuksen, että perkelettä ei ole olemassa. Paholaisuskossa oli kyse uskonnollisista tuliaisista Israelin kansan pakkosiirtolaisuuden ajalta. Meillä pitäisi olla rohkeutta mahduttaa jumalakuvaamme sekä hyvä että paha, esitti Liimatainen.

Viime viikolla pastori Antti Kylliäinen kertoi Huomenta Suomessa, ettei Jumala ole kaikkivaltias ja että helvettiä ei ole olemassa.

Molempien hengenmiesten teologiset innovaatiot liittyvät ns. teodikean ongelmaan. Jos Jumala on yhtä aikaa kaikkivaltias ja hyvä, kuten kirkko opettaa, niin miksi maailmassa on pahuutta ja miten se on sinne tullut?

JÄNNITE KRISTILLISESSÄ JUMALAKUVASSA on ilmeinen. Sitä ovat teologit pohtineet vuosisatoja, saamatta vastausta joka tyydyttäisi sekä tunnetta että älyä. Näin kävi nykypapeillekin. Liimatainen ratkaisi asian niin, että Jumala ei ole täydellisen hyvä; Kylliäinen taas antoi periksi kaikkivaltiuden kohdalla, mutta ei tinkinyt hyvyydestä.

Ongelmat eivät kuitenkaan ratkea siirtämällä mysteereitä eri kohtiin. Modernit ratkaisut eivät vaikuta yhtään älyllisemmmiltä kuin klassinen ratkaisumalli, paradoksin tunnustaminen.

EIVÄT YKSIN TEOLOGIT ole onnettomia käsitteiden kanssa, jotka aiheuttavat sisäistä huimausta. Luulen, että se on yleisinhimillinen piirre. Ihminen ikävöi jotakin, joka on elämää ja älyä suurempaa.

Yksi esimerkki arjen paradoksista on vapaus. Käsite on ihana ja mahdoton. Jokainen tietää, että vapautta kasvattamalla tullaan pisteeseen, jossa joko oma tai toisen vapaus rajoittuu. Siksi esimerkiksi teknistä kehitystä sekä vastustetaan että puolustetaan vapauden nimissä. Siksi luontoa tuhotaan ja suojellaan vapauden nimissä.

Miten määrittelemme käsitteet vapaudesta ja rajattomuudesta? Onko absoluuttinen vapaus mahdollista tai ainakaan toivottavaa? Eikö vapauden aktiksi parhaimmillaan tulisi ymmärtää myös se, että itse asetamme itsellemme vallan ja kasvun rajoja? Ennen kuin sen tekee jokin muu.

Vihreä Lanka, marraskuu -97

Share Button

12.marraskuu 1997

05:47

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: