Mies, jota juhlin

12.12.1994

Opportunismin mielenkiintoisin laji lienee sen harjoittajalta itseltään piilossa oleva muoto. Voi olla varsinainen kulttuurikriitikko, sivallella pahastikin yhteiskunnan ilmiöitä, läimiä laumaihmisiä, olla nuori vihainen mies ja nainen – nenä turvallisesti tuulensuunnassa. Kun sen tekee kyllin taitavasti, siis huomaamattaan, voi kulkea pitkän matkaa pystypäin. Suloista on olla trendikäs, murhaava ja viaton yhtä aikaa.

Ketään toimittajaa tai kolumnistia ei säästetä tältä kiusaukselta. Ja harva pääsee pahasta. Silti saa ja täytyy unelmoida elämästä, jota tuore painomuste ei määrittele. Joulun aika suorastaan kutsuu siihen.

Länsimaisen kulttuurin arvosteleminen olisi taatusti riskivapaata toimintaa. Kerran vuodessa tekee kuitenkin mieli ottaa riski ja keskittyä sen hyviin puoliin. Minut se tosin vie itäisille maille, Beetlehemiin.

Millainen olisi maailma, jos Palestiinaan ei olisi koskaan syntynyt miestä, joka tuomittiin kuolemaan jumalanpilkasta ja joka kuoltuaan synnytti suuremman kansanliikkeen kuin eläessään?

En tietenkään tiedä. Ehkä sellainen mies olisi keksitty – tai nainen, jos hänet pitäisi keksiä nyt. En muutenkaan tunne tarvetta kaunistella kristinuskon historiaa ja pelastaa sen mainetta. Silti ajattelen, että tämän miehen mukana maailmaan tuli jotakin luovuttamatonta.

Jotakin tapahtui ihmisen arvolle. Lapsen arvolle, köyhän arvolle, sairaan arvolle. Oli radikaali ajatus, että esimerkiksi sairas tai vammainen ei ollutkaan ansainnut kohtaloaan. Hän ei ollut sairas edellisen elämänsä syntien tähden, ei esi-isiensä tai vanhempiensa rikosten tähden tai oman riettautensa tähden. Häntä siis voitiin auttaa rikkomatta elämän järjestystä tai puuttumatta kohtalon lakiin. Se mahdollisti humanismin.

Nasaretilaisen kerrotaan hämmästyttäneen kansaa parantamalla sairaita. Sen seikan mainitsevat historioitsijatkin kuten Josefus ja Tacitus. Luulisin kuitenkin, että vähintään yhtä suuri lahja kuin terveys oli se ihmisarvon palautus, jonka yhteisön hylkäämä sai takaisin. Luojan kiitos, vieläkin sen jäljet näkyvät kulttuurissamme.

Tekee mieleni juhlia tällaista miestä.

Vihreä Lanka, joulukuu -94

Share Button

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *