Kaipuu kohtuuseen

IHMISKUNNAN RAKASTETUIMPIA AJATUKSIA on idea kultaisesta keskitiestä, totuudesta, joka kerta toisensa jälkeen löytyy kahden ääripään väliltä. Mikä onkaan miellyttävämpää kuin löytää kaksi äärimmäisyysajattelijaa ja asettua itse keskelle, välittävälle kannalle. Sitä nautintoa voi harjoittaa vaikka filosofian parissa.

Ehkä kysymys on muustakin kuin ihmisen kaipuusta kohtuuteen tai hänen henkisestä mukavuudenhalustaan. Ehkä näin kuuluu olla.Totuuden lähestyminen yhteisössä saattaa tapahtua juuri siten. Joka tapauksessa ne, jotka uhrautuvat ääriajattelijoiksi, toimittavat tärkeää virkaa. Jos he eivät olisi siellä, missä ovat, totuus olisi piirun verran eri paikassa.

Näin käyttäytyy totuusyhteisö. Täysin eri asia on, mitä tekemistä puolivälin viehtymyksellämme on todellisuuden itsensä kanssa. Mikään ei takaa, että se suostuisi vääntäytymään toivomaamme keskikohtaan.

Luonto esimerkiksi ei automaattisesti ota ja asetu kohtuupaikalle käsitystemme puoliväliin. Vaikka teemme sillä politiikkaa, se ei ole neuvotteluteitse väsytettävissä kunnon sopimusosapuoleksi. Se vain on.

Tämä on niin inhottavan yksinkertaista, että hävettää kirjoittaa se. Tuntuu kuitenkin, että juuri tässä on jokin ajattelun hämmennyspiste. Miten muuten voisi olla mahdollista se, että esimerkiksi vaalien yhteydessä puhuttiin niin vähän ympäristöstä? Luullaanko vielä, että ympäristökysymykset ovat vain politiikkaa, josta voidaan päättää, otammeko vai jätämmekö?

KAIKKI OVAT YHTÄ MIELTÄ SIITÄ, että luonnon monimuotoisuus, biodiversiteetti, on kiistaton ihanne ja edellytys elämän jatkumiselle. Pitkään vallalla ollut teoria biodiversiteetin kasvusta on ns. tasapainoteoria: luonto on nähty pyrkimässä kohti tasapainoa, rauhoittunutta tilaa, jossa se saavuttaa maksimaalisen monimuotoisuutensa.

Nyt on huomattu, ettei rauha ja sees olekaan paras tila tuottamaan biodiversiteettiä. Tasapainoteoriaa tasoittamaan on noussut luonnon epätasapainoteoria, jonka mukaan pysyvää on vain muutos.  Luonto on jatkuvassa liikkeessä, koko ajan jostakin häiriötilasta palautumassa. Juuri häiriöt ja poikkeavuudet luovat kaivattua biodiversiteettiä. Viisas luonnonaktivisti ei siis pyri kontrolloimaan pois luonnon luontaisia häiriöitä, vaikka muunlaisia torjuukin.

Epätasapainoteoria kyseenalaistaa joitakin romanttisen luontokäsitysken itsestäänselvyyksiä. Näkökulman muutoksella saattaa olla vaikutusta vihreään liikkeeseenkin. Ehkäpä ihmisenkään ei tarvitsisi olla pelkkä harminkappale, jo syntyjään. Ja kieltämättä tämä hivelee kompromissinkaipuuutakin, mitä sitä kiistämään. Jos niin tosiaan kuuluukin olla.

Vihreä Lanka, maaliskuu-94

Share Button

12.maaliskuu 1994

06:11

0 kommenttia

Kommentoi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentti:
Nimi:
Sähköposti: