Tervetuloa kotisivuilleni, joita olen pitänyt vuodesta 1999. ”On käytettävä tavallisia sanoja ja sanottava epätavallisia asioita”, neuvoi filosofi Schopenhauer. Moni, etenkin poliitikko, toimii juuri päinvastoin. Etenkin europolitiikka on täynnä sanahirviöitä ja lyhenteitä, jotka voivat etäännyttää ihan turhaan. Niidenkin takana on elämää ja useimmiten jokin pointtikin. Yritän siis kertoa näillä sivuilla mitä meppivuosien (1999-2014) aikana selvisi.
Olen viestintään, konsultointiin, kirjoittamiseen ja hallitustyöskentelyyn keskittyvä entinen ja nykyinen europarlamentaarikko. Koulutukseltani olen ympäristöpolitiikasta tohtoriksi väitellyt filosofi, joka opiskeli pääaineenaan teoreettista filosofiaa. Brysselissä vaikutan EU:n talous- ja sosiaalikomitean teollista muutosta käsittelevässä CCMI-komiteassa, ja Tokiossa Japanin hallituksen ilmastofoorumin ICEFin ohjausryhmän jäsenenä. Koti-Suomessa rakastan olla mummo, sen lisäksi että kirjoitan paljon. Johdan myös johtokunnan puheenjohtajana pääkaupunkiseudun seurakuntien mediaa ja olen vaikuttanut ev.lut.kirkon eri rakenteissa seurakuntaneuvostosta kirkolliskokoukseen. Nousin kesäkuussa 2024 uudelleen europarlamenttiin varasijalta puoleksitoista kuukaudeksi.
Nämä sivut toimivat paitsi blogieni ja kolumnieni, myös 15-vuotisen mepintyöni kattavana arkistona. Politiikka on väliaikaista, mutta kirjoittaja olen varmaan aina – olen ehkä syntynyt kynä päässä, ja kirjoittamalla saan selville mitä asioista ajattelen. Väitöskirjan lisääksi olen kirjoittanut myös kolme varsinaista omaa kirjaa: Olkapäämepin kantapääkausi (2002, WSOY), Kuolemaa nopeampi – lähikuvia elämästä (2019, Tammi) ja Ilkeitä ongelmia – tarinoita politiikasta (2020, Tammi).
Paitsi että olen ehkä syntynyt kynä päässä, olen kasvanut kirja kädessä. Luen paljon. Nuorena aikuisena minuun teki suuren vaikutuksen Dostojevski, jonka koko tuotannon luin putkeen. Totean yhden henkilökohtaisen poliittisen hyödyn: Dostojevski antoi esimerkin yhteiskunnallisesta ajattelusta, jota on mahdoton lokeroida: vallankumouksen kriitikko, joka oli radikaali. Hän ei ollut porvari eikä sosialisti, ei konservatiivi eikä liberaali, ei taantumuksellinen eikä edistyksellinen. Hänen mielipiteitään ei voitu panna tukemaan mitään pysyvää poliittista järjestelmää, koska hän ei uskonut siihen, että ihmistä voisi uudistaa ulkoisin keinoin. Ainoa mahdollisuus oli sisäisen vallankumouksen, kääntymyksen tie.
Tällä oli minulle merkittäviä poliittisia seurauksia. Vaikka menin politiikkaan, jäin systemaattisesti vierastamaan puoluepoliittista ajattelua. Olen ajatellut, ettei ole mitään järkeä valita kiinteästi puoltaan, olla pysyvästi liberaali tai konservatiivi. Yhteiskunta on jatkuvassa kehitystilassa, ja kulloinenkin tilanne ratkaisee sen, tarvitaanko muutosvoimia vai säilyttäviä voimia. Joskus tarvitaan muutosta, suunnankorjausta, ja kun muutos on saatu aikaan, voisi hetken hyvä olla konservatiivi, kunnes taas on liberalisoiduttava. Hylkään siis liberaaliuden ja konservatismin, haluan oikeastaan olla radikaali. Dostojevski lisäsi levollisuuttani pysytellä riippumattomana ja välttää joutumasta koneiston osaksi. Kokonaan se ei politiikassa onnistu, siksi onkin hyvä muistaa munkki Serafim Seppälän viisas ohje: Jos joudumme myymään itseämme, tehkäämme se tietoisina siitä, että arvomme on suurempi kuin hintamme.
Ehdin olla 15 vuotta aktiivipolitiikassa. Se alkoi yllättäen 1999, kun minut yllytettiin elämäni ensimmäisiin vaaleihin. Ne olivat eurovaalit Suomen EU-jäsenyyden alkutaipaleella. Lähdin tulloin sitoutumattomaksi ehdokkaaksi kristillisdemokraattien listalle. Menin tavallaan tekemään labrakokeen: kuinka pitkälle pääsisi politiikassa, jos päättää ettei valehtele sen takia. Olen siinä käsityksessä että onnistuin pysymään testissäni, mutta hämmensin suorasukaisuudellani silloin tällöin. Kokeilu oli niin mielenkiintoinen, että yritän jatkaa suoraa puhetta ja vapaata ajattelua. Kun putosin keväällä 2014 europarlamentista, olin tuolloin Suomen pitkäaikaisin meppi. Nyt olen takuulla pitkäaikaisin varameppi: lähes kymmenen vuotta ensimmäisellä varasijalla europarlamenttiin. Viimeksi jäin varasijalle saatuani vuoden 2019 eurovaaleissa lähes 43 000 ääntä.
Mepin tehtävien lisäksi olen vaikuttanut myös Kokoomuksen varapuheenjohtajana, jossa tehtävässä toimin vuosina 2006-2010. Tästä voit lukea lehtijutun mepintyöstäni. Tästä linkistä voi päätellä, minkä sortin poliittinen ajattelija olen ja tästä, ja miksi valintani osui vuonna 2003 Kokoomukseen. Nykyään luonnehtisin itseäni kuitenkin poliittisesti sitoutumattomaksi, ja kirjoitin blogissani keväällä 2023 siihen vaikuttaneista syistä. Eurooppalaiseksi kristillisdemokraatiksi olen hahmottanut itseni aina, tai ainakin siitä lähtien kun opiskelin parikymppisenä Wienin yliopistossa.
Päädyin kuitenkin lopulta opiskelemaan Helsinkiin. Teoreettisen filosofian laitoksella olin Ilkka Niiniluodon ja Esa Saarisen oppilas, ja myöhemmin Matti Sintosen. Tutkimusaiheeni liittyi alunperin tekniikan filosofiaan; väitöskirjani olen puolestaan tehnyt ilmastopolitiikkaan ja ilmastotieteeseen liittyvistä kysymyksistä. Biotieteiden tiedekunnalle tekemääni kahden laitoksen väitöstyötäni ohjasivat professorit Pekka Kauppi ja Matti Sintonen. Lisensiaattityössäni tutkin erityisesti Jacques Ellulin käsitystä tekniikasta ja analysoin luontofilosofiaa. Filosofian lisäksi olen opiskellut myös teologiaa. Ennen meppiuraa olen työskennellyt toimittajan, kolumnistin, tiedottajan ja kouluttajan tehtävissä, tarkemmat tiedot tekemisistäni löytyy cv:stä, myös englanniksi. Nyt suuntaudun tavalla tai toisella jälleen viestintään, kirjoittamiseen ja hallitusammattilaisena työskentelyyn Teen myös tutkijayhteistyötä Kiinan suurimman yliopiston ja maailman suurimman ajatushautomon Pekigin Tsinghua Brookingsin kanssa, jossa olen ollut vieraileva vanhempi tutkija 2015-2016. Ihmisoikeustyötä jatkan aina. Kirkolliskokouksessa vaikutan talousvaliokunnan jäsenenä ja ev.lut.seurakunnassa luottamushenkilönä. Tällä hetkellä olen myös Kirkko ja kaupunki -median hallituksen puheenjohtaja.
Olen kolmen aikuisen äiti ja kahden lapsen isoäiti; nämä ihmiset ovat parasta mitä minulla on. Kotini on Helsingissä Ullanlinnassa ja vapaa-ajankoti Raaseporissa maalla. Harrastan ystäviä, lukemista, sanapelejä, käsitöitä, kajakkimelontaa ja painonnostoa. Keräilen eri säveltäjien requiemeja, hyviä palindromeja, oxymoroneja sekä eri lentoyhtiöiden oksennuspusseja, käyttämättöminä. Useana Yrjönpäivänä olen järjestänyt oksennuspussinäyttelyitä.
Muinaisista harrastuksistani hauskinta on ollut laskuvarjohyppy, jonka jouduin lopettamaan koska polveni ja jälkipolveni eivät enää kestä ajatusta. Jäsenenä kuulun mm. Suomen Filosofiseen yhdistykseen, Järjen Ääni ry, Suomen Tietokirjailijat ry ja Helsingin Yliopiston Alumneihin. Puheenjohtajana toimin kansainvälisessä uskonnonvapauskysymyksiin ja vähemmistöjen oikeuksiin erikoistuneessa First Step Forum -järjestössä sekä valtuuskunnan jäsenenä HelsinkiMissiossa. Olen myös Lahden lyseon seniorien ensimmäinen naisjäsen; kuulun tuon maineikkaan poikakoulun neljän ensimmäisen naisylioppilaan joukkoon. Poikakoulu oli hieno kokemus, mutta jos joskus olen suustani liian rempseä, syy lienee tässä.
En edelleenkään osaa kuvitella mitään muuta tehtävää, jossa voisin tehdä niin paljon hyvää kuin meppinä. Se tarkoittaa sekä lainsäädännön vääntämistä Suomen kannalta mielekkääksi että ihmisoikeustyötä. Parlamentissa sain kollegoilta paljon tukea ja vastakaikua: olin ensimmäinen suomalainen, joka valittiin vuoden mepiksi, vuonna 2009 energiapolitiikan alalta.
Huomaan että olen ehtinyt kertoa itsestäni jo aika paljon, mutta en tärkeintä. Sitä tärkeintä on vaikea pukea sanoiksi. Se liittyy rakkauteen ja kaipauksen poltteeseen, ja niinpä minut löytää Helsingin Tuomiokirkosta melkein joka viikko sitä ihmettelemästä.
Eija-Riitta Korhola