Kuka Eija-Riitta?

Tervetuloa entisen poliitikon kotisivuille. Olen viestintään, konsultointiin, kirjoittamiseen ja hallitustyöskentelyyn keskittyvä entinen europarlamentaarikko. Koulutukseltani olen ympäristöpolitiikasta tohtoriksi väitellyt filosofi. Käyn välillä Amsterdamissa konsultointityössä, Brysselissä EU:n talous- ja sosiaalikomitean teollista muutosta käsittelevässä CCMI-komiteassa, Pekingissä Tsinghuassa vanhempana vierailevana tutkijana ja Tokiossa ilmastofoorumin ohjausryhmän jäsenenä. Ja koti-Suomessa rakastan olla mummo.

Nämä sivut toimivat paitsi blogieni ja koluminieni, myös 15-vuotisen mepintyöni kattavana arkistona.

Ehdin olla 15 vuotta politiikassa. Se alkoi yllättäen 1999, kun minut yllytettiin elämäni ensimmäisiin vaaleihin. Ne olivat eurovaalit Suomen EU-jäsenyyden alkutaipaleella. Menin tavallaan tekemään labrakokeen: kuinka pitkälle pääsisi politiikassa, jos päättää ettei valehtele sen takia. Olen siinä käsityksessä että onnistuin pysymään testissäni, mutta järkytin suorasukaisuudellani silloin tällöin. Kokeilu oli niin mielenkiintoinen, että  yritän jatkaa suoraa puhetta ja vapaata ajattelua.

”On käytettävä tavallisia sanoja ja sanottava epätavallisia asioita”, neuvoi filosofi Schopenhauer. Moni, etenkin poliitikko, toimii juuri päinvastoin. Etenkin europolitiikka on täynnä sanahirviöitä ja lyhenteitä, jotka voivat etäännyttää ihan turhaan. Niidenkin takana on elämää ja useimmiten jokin pointtikin. Yritän siis kertoa mitä  15 meppivuoden (1999-2014)  aikana selvisi. Vaikka en enää ole europarlamentaarikko, pidän tärkeänä että työni arkisto säilyy.

Synnyin Lahdessa 1959 kuopukseksi viisilapsiseen perheeseen, isojen sisarusten lellikiksi. Tuossa perheessä opin luulemaan, että kun astun huoneeseen, valo syttyy. Sittemmin tajusin erehtyneeni, ja vuoteni politiikassa ovat vain osoittaneet, kuinka paljon.

Mepin tehtävien lisäksi olen vaikuttanut myös kokoomuksen varapuheenjohtajana, jossa tehtävässä toimin vuosina 2006-2010. Tästä linkistä voi päätellä, minkä sortin kokoomuslainen olen ja tästä, miksi olen kokoomuslainen. Tästä voit lukea lehtijutun työstäni. Tästä löytyy CV:ni. 

Koulutukseltani olen filosofian tohtori, jonka peruskoulutus on  teoreettisen filosofian alalta, Ilkka Niiniluodon ja Esa Saarisen oppilas. Tutkimusaiheeni liittyi alunperin tekniikan filosofiaan; väitöskirjani olen puolestaan tehnyt ilmastopolitiikkaan ja ilmastotieteeseen liittyvistä kysymyksistä. Biotieteiden tiedekunnalle tekemääni väitöstyötäni ohjasivat professorit Pekka Kauppi ja Matti Sintonen. Lisensiaattityössäni tutkin erityisesti Jacques Ellulin käsitystä tekniikasta ja analysoin luontofilosofiaa. Filosofian lisäksi olen opiskellut myös teologiaa. Ennen meppiuraa olen työskennellyt toimittajan, kolumnistin, tiedottajan ja kouluttajan tehtävissä, tarkemmat tiedot tekemisistäni löytyy cv:stä, myös englanniksi. Nyt suuntaudun tavalla tai toisella jälleen viestintään ja kirjoittamiseen, hallitusammattilaisena työskentelyyn ja lobbaukseen. Teen myös tutkijayhteistyötä Kiinan suurimman yliopiston ja maailman suurimman ajatushautomon Pekigin Tsinghua Brookingsin kanssa. Ihmisoikeustyötä jatkan aina.

Olen kolmen aikuisen lapsen äiti ja kahden pienokaisen isoäiti, kotini on Raaseporissa maalla ja Helsingissä kantakaupungissa. Minulla on koti myös Brysselissä. Harrastan ystäviä, lukemista, puutarhanhoitoa, sanapelejä, ruuanlaittoa, käsitöitä, kajakkimelontaa ja painonnostoa. Keräilen eri säveltäjien requiemeja, hyviä palindromeja, oxymoroneja sekä eri lentoyhtiöiden oksennuspusseja, käyttämättöminä.

Muinaisista harrastuksistani hauskinta on ollut laskuvarjohyppy, jonka jouduin lopettamaan koska polveni ja jälkipolveni eivät enää kestä ajatusta. Jäsenenä kuulun mm.  Suomen Filosofiseen yhdistykseen ja Helsingin Yliopiston Alumneihin. Puheenjohtajana toimin kansainvälisessä uskonnonvapauskysymyksiin ja vähemmistöjen oikeuksiin erikoistuneessa First Step Forum -järjestössä sekä valtuuskunnan jäsenenä Helsinki Missiossa. Olen myös Lahden lyseon seniorien ensimmäinen naisjäsen; kuulun tuon maineikkaan poikakoulun neljän ensimmäisen naisylioppilaan joukkoon. Poikakoulu oli hieno kokemus, mutta jos joskus olen suustani liian rempseä, syy lienee tässä.

Huomaan että olen ehtinyt kertoa itsestäni jo aika paljon, mutta en tärkeintä. Sitä tärkeintä on vaikea pukea sanoiksi, koska se saa ne tuntumaan kalpeilta. Se liittyy rakkauteen ja kaipauksen poltteeseen, ja niinpä minut löytää Helsingin Tuomiokirkosta melkein joka viikko sitä ihmettelemässä.

Eija-Riitta Korhola