Kun päästöoikeuksia vähennetään asteittain vuoden 2013 jälkeen tarkistetun päästökauppajärjestelmän mukaisesti, niiden hinta nousee. EU:n sähkömarkkinoilla hinta määräytyy marginaalisen tuotantokapasiteetin mukaan – tavallisesti hiilivoimaloiden osalta. Koska hiilivoiman muuttuvaan hintaan lisätään hiilidioksidikustannukset, kaiken sähkön hinta markkinoilla nousee. Tämä aiheuttaa vakavan ongelman paljon…
Näinä aikoina EU:sta ei ole totuttu odottamaan hyviä uutisia. Euroalueen tilanne säilyy epävarmana, sillä kuten Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa tiistaina todettiin, politiikka puristuu kansan ja markkinoiden väliin. Markkinoiden luottamus edellyttäisi tiukkaa budjettikuria kansan puolestaan vastustaessa säästöjä. Terve järki sanoo, että julkista…
TEM:n ylijohtaja Esa Härmälä on herättänyt tänään huomiota suorasukaisella puhetavallaan, jota ei useinkaan virkamiehen suusta kuule. Härmälä totesi Lahdessa järjestetyssä jätteen energiakäyttöä käsittelevässä seminaarissa Suomen olevan vapautumassa “vihreästä valheesta”. On virkistävää, että joku muukin kuin Raimo Sailas uskaltaa puhua suoraan,…
Otsikko oli ”Kansanedustajan avustaja ehdottaa ulkomaalaisille hihamerkkejä”. Näin linkin Facebookissa ja ensimmäinen ajatukseni oli miksi moinen vitsi, nythän ei ole aprillipäivä. Turun Sanomien otsikointi ja juttu kansanedustaja James Hirvisaaren avustajan Helena Erosen blogikirjoituksesta ei kuitenkaan antanut ymmärtää, että kyseessä olisi…
Euroopan parlamentti ja neuvosto ovat saaneet maaliskuun lopussa päätökseen neuvottelut kolmannesta verkkovierailu-asetuksesta. Asetus määrittää hintakatot EU-maiden välisille puheluille, tekstiviesteille ja nyt myös dataliikenteelle. Eija-Riitta Korhola vastasi asetuksesta sisämarkkinavaliokunnan puolella, jonka vastuualueina olivat erityisesti kattohintojen määrittely kuluttajille, sekä kuluttajainformaatiota koskevat osuudet.…
Johannes Krysostomoksen pääsiäissaarna: Kristus nousi kuolleista! Se, joka on hurskas ja rakastaa Jumalaa, iloitkoon tästä hyvästä ja riemuisasta juhlasta. Joka on oikeamielinen palvelija, tulkoon riemuiten Herransa iloon. Joka on paastoten kilvoitellut, iloitkoon palkasta. Joka on ensimmäisestä hetkestä työtä tehnyt, ottakoon tänään…
Kirjallisesti vastattava kysymys E-009288/2011 komissiolle työjärjestyksen 117 artikla Mitro Repo (S&D), Sari Essayah (PPE), Ville Itälä (PPE), Eija-Riitta Korhola (PPE), Sirpa Pietikäinen (PPE) ja Satu Hassi (Verts/ALE) Aihe: Sosiaaliturvaa koskevat viiveet siirryttäessä EU-maasta toiseen
Edellisessä blogissani kuvasin, millä lailla Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi voi tuoda valtavan lisälaskun Suomelle. Asia voitaisiin niellä, jos sopimus olisi jollakin tavalla ympäristön tai ilmaston kannalta hyödyllinen. Mutta kun se ei ole sitäkään, kyseessä on moraalinen ongelma, josta on vaikea…
Olen viettänyt aamupäivää Elinkeinoelämän keskusliiton järjestämässä ilmasto- ja energiapolitiikkaa käsittelevässä seminaarissa Brysselissä. Äänessä on kattava joukko asiantuntijoita eri suunnilta: teollisuudesta, energiantuottajilta, Suomen pysyvästä edustustosta. Lähdimme liikkeelle varsinaisesta syystä koko ilmastopolitiikalle, kansainvälisistä ilmastoneuvotteluista. Suomen edustuston asiantuntija kertasi Durbanin ilmastokokouksen tuloksia. Etelä-Afrikan…
Kirjallisesti vastattava kysymys E-012452/2011 komissiolle työjärjestyksen 117 artikla Eija-Riitta Korhola (PPE) Aihe: Lentokoneiden tunnistamista ja valvonnan suorituskykyä koskevat säännöt yhtenäisessä eurooppalaisessa ilmatilassa